Omat ja naapurin lapset.
torstai 30. heinäkuuta 2009
Kakkoskerroksen seinät paikoilleen!
Tontilla oli taas aktiivipäivä ja kokonaisuus muuttui jälleen jonkin verran. Kakkoskerroksen seinät saatiin paikalleen ja kattotuolitkin nosteltiin ylös. Pihamaa siistiytyi myös kertaheitolla eikä se näytä enään yhtä ahtaalta/pieneltä kuin vielä viikko takaperin. Kuvakollaasi kertoo jälleen olennaisimman...

Omat ja naapurin lapset.
Omat ja naapurin lapset.
maanantai 27. heinäkuuta 2009
Ensimmäisen kerroksen ulkoseinät!
Talotoimittajamme pystytysryhmä pääsi vihdoin nosturin tukemana tontillemme, ja ensimmäinen pystytyspäivä olikin toistaiseksi paras yksittäinen päivä työmaallamme. Isäntä ei meinannut pysyä nahoissaan eikä "päivätöihin" lähdöstä tullut mitään. Mahtava päivä, jota ei sanat riitä kuvailemaan, joten itse asiaan, sillä kuvat kertovat enemmän kuin...

perjantai 24. heinäkuuta 2009
Paketti saapui Puuhamaahan
Talopaketti saapui tontillemme viimeviikon lopulla ja siellä näyttää taas hieman erilaiselta. Olimme aikataulussa, mutta pystytys viivästyi talotoimittajan osalta ainakin reilulla viikolla.
Homma siis seisahtui hetkeksi.

Tontti täynnä tavaraa...

Terassin ja autokatoksen valut saatiin tehtyä.

Sisäkuva upouudesta kellaristamme...

Ja lapset leikkivät tontilla. Mielikuvitusta riittää. "Leikkikerho" meneillään...

perjantai 10. heinäkuuta 2009
Ontelolaatat ja ulkotäytöt
Kellarin muuraus valmistui ja ontelolaatat tulivat tontille tiistaina 7.7.2009. Ontelolaattojen kanssa oli pientä säätöä, mutta lopulta ne saatiin kaikki kunnialla paikoilleen ja työmaa muuttui jälleen kerran aivan uudennäköiseksi. Loppuviikosta aloittelimme ontelolaattojen raudoitusta ja maaurakoijamme pääsi ulkotäyttöjen kimppuun. Paljon on taas tapahtunut viikon aikana ja seuraavan viikon perjantaina (17.7.2009) kun talopaketin pystytys alkaa, muuttuu työmaa taas lyhyessä ajassa aivan toisen näköiseksi. Jos olisimme rakentaneet talon ilman kellaria, olisi perustusten tekemiseen mennyt ehkä noin kuukausi, nyt perustusten parissa on vietetty reilut kolme kuukautta. Onneksi kellarin rakentaminen on tuntunut sitä paremmalta ajatukselta, mitä pidemmälle työt on edenneet.
Työmaamme ensimmäinen varsinainen vastoinkäyminen osui sitten ontelolaattojen mitoitukseen, neljä laattaa oli lipsahtanut 20cm pitkäksi, joten timanttileikkausporukkaankin ehdittiin tutustua. Taas voi sanoa että onneksi aikataulussa on ollut aina muutamien päivien pelivara, niin tämäkään episodi ei vaikuttanut lopputulokseen tai talopaketin saapumiseen millään tavalla. Alla vielä kuvasarjaa onteloiden nostelusta sekä tilanne kun ulkotäytöt alkavat olla etupuolen osalta lähes valmiina.
Tilanne kun kellarin muuraus on valmiina.

Ontelolaattojen nostelua ja asennusta.

Ahkerat apulaiset tykkäsivät ennenkaikkea isosta nosturista!

Maisema etupihan täyttöjen jälkeen, kellari ja monen kuukauden urakka on piiloutunut hiekkaan.

Tilanne perjantaina kun työviikko on saatu päätökseen.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)