torstai 28. toukokuuta 2009

Muuraus etenee...

Muuraus etenee mukavaa vauhtia ja ulkoseinien paikat alkavat pikkuhiljaa hahmottumaan. Toki muurauksessa ollaan vasta alussa, mutta tätä vauhtia ehdimme saada kellarin muurattua hyvissä ajoin ennen talotoimitusta, joka on kutakuinkin pakollista.

tiistai 26. toukokuuta 2009

Harkkoshow on käynnistynyt

Perjantaina 22. toukokuuta kuorma-auto kävi kippaamassa tontillemme 18 lavaa harkkoja ja 7 tonnia harkkolaastia. Ongelmana oli se että harkkorekan puomi oli liian lyhyt ja harkot jäivät montun reunalle.

Ratkaisu ongelmaan oli yksinkertainen, tontille piti hommata nosturi. Nosturiauto löytyi kaverin kautta ja saatiinkin sovituksi tontille maanantai aamuksi. Parin tunnin homma ja harkot siirtyivät varsinaiselle pelipaikalle eli montun pohjalle.

Maanantaina alkoikin sitten harkkomuurauksen valmistelu ja muuraus. Ohessa hieman esimakua tulevasta, kuva on maanantailta.

tiistai 19. toukokuuta 2009

Anturat valettu, pohjaviemärit aseteltu...

Anturoiden valu oli viimeviikon perjantaina sujunut ilman sen kummempia ongelmia. Anturalaudoituksen purkamisen jälkeen päästiinkin sitten merkkailemaan seinien paikkoja ja vetelemään pohjaviemäreita. Viime viikko meni tosiaan hieman rauhallisemmin työmaalla, tekosyynä tälläkertaa yksi kappale väitöstilaisuuksia. Onneksi työmiehet hoitelivat työmaata eteenpäin ripeään tahtiin ja harkkojen muuraamiseen päästäneen käsiksi loppuviikosta tai sitten heti ensiviikon alussa.

Kellarikerroksen pohjaviemärit menevät vielä sulassa sovussa eikä niidenkään laittelussa loppujen lopuksi ollut mitään ihmeempää, viemärit saatiin paikoilleen kahden illan työn tuloksena. Lisäksi myös radonputket saatiin vedeltyä paikoilleen ja salaojat on perusvesikaivoon liittymistä vaille valmiita.

Pihamaakin alkaa jo vihertämään ja tavaran määrästä tontin tunnistaa työmaaksi.

keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Montusta on yksi suunta ... ylöspäin

Anturoiden paukuttelu pääsi hyvään vauhtiin kun työmiehet aloittivat hommansa maanantaina. Anturalaudoitus alkaa olla jo voiton puolella. Vielä loput raudoitukset, maadoituskaapeli ja radonputket pohjalle ja valukin on tilattu perjantaille klo 10.00. Montusta ja pohjalta on tosiaankin vain yksi suunta ja se on ylöspäin. Tuntuu mukavalta että maatöiden jälkeen olemme päässeet varsinaisiin kirvesmiestöihin käsiksi. Ainoa harmitus on se että muiden kiireiden takia itse ei ole juuri tälläviikolla hommiin ehtinyt mukaan. Onneksi työmiehille homma on selvää pässinlihaa ja kävimme sentään merkkaamassa anturanpaikat itse, niin tietää sitten ketä syyttää kun seinät heittävät mihin sattuu.



perjantai 8. toukokuuta 2009

Kunnallistekniikkaan liittyminen valmiina

Kunnallistekniikkaan liittyminen sujui suunnitelmien mukaan ja viemärilinja saatiin tuotua tulevan anturan alta talon sisäpuolelle. Hulevesilinja vedettiin perusvesikaivolle asti ja kyseiseen kaivoon liitetään sitten aikanaan salaojat ja sadevesiputket. Viemärilinjat peiteltiin ja maatyöt ovat nyt sitten täyttöjä vaille valmiit. Lisäksi myös katu saatiin ajokuntoon ja naapurusto pääsee taas tonteilleen normaalia reittiä pitkin. Työmaa on edennyt kutakuinkin suunnitelmien mukaan ja ensiviikolla olisi tarkoitus ryhtyä rakentamaan anturoita.


torstai 7. toukokuuta 2009

Liittyminen kunnallistekniikkaan, 2.päivä

Varsinainen liittyminen vesi- ja viemäriverkostoon tapahtui tänään torstaina. Kaupungin miehet tekivät liitokset ja vetivät vesijohdon ja vesimittarin paikoillensa. Sen jälkeen alkoi varsinainen työ kun viemäri- ja hulevesiputkistoja ryhdyttiin rakentamaan ja sitä mukaa kun putkisto eteni, niin kuoppaa luonnollisesti täytettiin. Katua emme saaneet vielä umpeen, mutta huomenna perjantaina katu saataneen näillänäkymin taas ajettavaan kuntoon. Päivä sujui mallikkaasti eikä kunnallistekniikkaan liittymisessä ole tähän mennessä sattunut vielä vastoinkäymisiä, tarkoittaa siis sitä että jossain vaiheessa niitä ilmenee sitten senkin edestä :)

Yläkuvassa porataan reikää hulevesiviemäriin, alakuvassa näkyy vesijohtoliitoksemme ja jätevesiviemärin liitttymäkohta.




Oheisissa kuvissa näkyy viemäri- ja hulevesilinjan eteneminen kohti taloamme.

Vesijohdon ja mittarin saapuminen on iso asia ja auttaa etenkin kellarin muurausvaiheessa kun ei tarvitse kantaa vettä ympäri kyliä. Nyt työmaallamme onkin sitten kaikki perustarpeet rakentamista silmälläpitäen: sähköt ja vedet, työmaakontti, wc ja vielä toistaiseksi varsin iloinen ja kaikinpuolin tyytyväinen rakentajaperhe...

keskiviikko 6. toukokuuta 2009

Liittyminen kunnallistekniikkaan

Tällä viikolla ollaan tilattu materiaaleja ja odoteltu liittymistä kaupungin vesi- ja viemäriverkostoihin. Kaivanto kadulle asti saatiin tänään keskiviikkona valmiiksi ja huomenna torstaina Kaupunki käy liittämässä meidät verkostoihin. Liittymisen kanssa on ollut kohtalainen määrä mietittävää, suunniteltavaa ja ihan normaalia säätämistä lupa-asioiden parissa. Esimerkiksi kadun katkaisu viikoksi vaati pienimuotoista verbaaliakrobatiaa, mutta onnistui siis kuitenkin.



Kaupungin vesi- ja viemäriverkosto menee kohdallamme aikalailla reippaasti maanpinnan eli katutason alapuolella. Tämä oli toisaalta meidän onni, sillä emme joudu rakentamaan pumppaamoa vaan vedet poistuvat viemäreistämme normaaliin tapaan painovoimaisesti. Kaivannon laajuus ja syvyys ovat toisaalta reippaanlaisia, mutta onneksi kaivutyöt hoituvat koneen voimin.

Katu on nyt sitten poikki ja naapurusto saa kierrellä kävelyteitä pitkin tonteilleen. Jos joku päättää ajella meidän barrikaideista läpi ja onnistuu pudottamaan autonsa monttuun, niin ihmettelemme suuresti, tosin rakentamisessakin kaikki on mahdollista ja syntipukkia lähdetään luultavasti etsimään rakennuttajan suunnalta.